Viikkaritreenit #treenit17vko17

Viikko 17 alkoi loistavasti. Toivuin lähinnä perjantain ja lauantain punttisalitreeneistä. Tietenkin oli käytävä maanantaina ottamassa mittaa juoksumatosta. Ihme kyllä jättärille asti en ole ennättänyt. Maanantaina tein pitkästä aikaa jalat.

Tiistaina herättiin kevyesti räntäsateiseen Helsinkiin ja aamujumpat #toughvikingfi -vetoisesti Musiikkitalon takapihalla. En meinannut löytää kuivaa vaatetta päälleni. Onneksi on keksitty Pressan sauna.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Keskiviikkona kokeilin varhain aamusta etunojapunnerruksia. Tällä kertaa koklasin kulmapunnerukksia (decline push-up). Mikäköhän lienee oikea suomenkielinen termi tälle??

Apuvälineenä käytin talousjakkaraa ja tein liikkeen siten, että toinen jalka toimi tukijalkana ja vuorotellen sitten vaan päästin menemään. Klippi tästä löytyy täältä. Tekstitykset ei näy tuossa oikein kunnolla, mutta ensikerralla sitten tiedän miten tuon teen oikein 🙂 .

Liikkeen voisi tehdä vielä siten, että alaspäin mentäessä toinen jalka tuodaan eteen. Lisäksi kulmaa muuttamalla saadaan hieman eri paikkoihin painetta. Ideanahan tässä on se, että koko kroppa pysyy suorana koko sarjan ajan. 10-15 toistoa kolme kertaa vuorotellen tukijaloittain.

Torstaille pitäisi keksiä jotain kivaa, vaihtelevaa ja haastavaa jumppaa. Vinkkejä voit laittaa shoutboxiin.